Yhdyssanataideteos
Johdanto
Yhdyssanat (vai pitäisikö sanoa yhdys sanat…) ovat aina
teettäneet suomalaisille ongelmia. Jo pelkkä yhdyssanan
tunnistaminen tuntuu olevan
ylitsepääsemättömän vaikeaa, ja silloin kun
eteen tulee yhdys-yhdyssana, menee tilanne erittäin kiperäksi.
Juuri tuon hieman pelottavankin ominaisuutensa takia yhdyssanat ovat
kiehtoneet muös muita kuin yläasteen opettajia, joten oli
vain ajan kysymys, ennen kuin joku jossain keksi yhdyssanaleikin.
Leikki perustuu kahden yhdyssanan yhdistämiseen niin, että
kokonaisuudesta tulee yhdys-yhdyssana, ja mitä huvittavammalta
lopputulos kuulostaa, sitä varmemmin kertoja saa (ainakin
pisteitä) kuulijoilta.
Mutta jotta elämä ei menisi liian helpoksi,
päätimme kehittää leikkiä haastavammaksi.
Aloimme ensin kehitellä neliosaisia yhdys-yhdys-yhdyssanoja, ja
kun niitäkin alkoi tulla kuin liukuhihnalta, päädyimme
edellyttämään sanoilta senasteista logiikkaa (kieroa
tietenkin!), jotta ne oli mahdollista sijoittaa lauseisiin.
”Joten tästä leikki alkaa”, sanoi sankariteonsanaseppo.
1. Vikoja ja vaivoja
Sairauksista kammottavin on viime vuonna Aasiasta löydetty
hammasmätäpaiserutto.
Holtittomuus Aidsin aikakautena taas on pystyttänyt monta
kujanjuoksuhautakiveä.
Huonokuuloisia käsitellään usein
korvakäytävämattopiiskalla, erinomaisin tuloksin.
Vilustuksiin auttaa kummasti viinimarjapussikeitto.
Allergikko turvautui lemmikkieläinpölypussiin.
2. Nykymaailma ja politiikka
2.1 Iloisia asioita
Ajan hermolla pysyy vaivatta käymällä usein
uutislehtimetsäpalstoilla.
Nautinnollisen elämän perusedellytys on vaahtokylpyvesipatja.
Sankareita urheilukentillä tekee tuttu ystävämme
juoksukengänpohjantähti.
Liian riehakkaalta ja siten vaaralliselta pelleilyltä suojaa
lasipallomerivartiosto.
Ammattijärjestöt pohtivat nyt oikeata palkkausta
ihmemiestyövoimalle.
Rantapallokalakeitto on erittäin ilmava laihduttajan eväs
kaikkiin tilaisuuksiin.
2.2 Surullisia asioita
Rakennusmuotia asuntomessuilla ovat tunnetusti tekohammasharjakatot.
Nykyajan epävarmuutta taas karsisivat varmasti mielivaltaojaputket.
Energiansäästösyistä saatamme joutua palaamaan
lihasvoimalinja-autoihin.
Ennen kaukomatkaa kannattaa naisten harjoitella tarkasti
kaulaketjureaktiotestiin.
Kettutytöt saavat ensisijaisesti koulutuksensa
metsänpeikkotyttökoulussa.
Syksyllä koulujen alkaessa olisi paljon käyttöä
suojatieverkkosilmille.
Painajaisunilelukauppa suljettiin kuluttajansuojasyistä.
Lapset asettuivat selkäsaunavastarintaan, vanhemmille annettiin
sakot.
3. Luonto ja eläimet
Eläinmaailman ihmeitä voi helposti hankkia
lemmikkieläinkauppa-autosta.
Halvin tuholaistorjuntamenetelmä on tietenkin
muovipussirotanloukku.
Pakkanen lopettaa joka syksy vesiestejuoksuajan.
Tulivoimavirtahepo on syrjäyttänyt lohikäärmeet
pelottavuudessaan.
Ongittaessa kannattaa käyttää mustekalaonkimatoja niiden
riittoisuuden ansiosta.
Nykyään agilitykenttiin kuuluu uusi osio,
vesiheinäseiväshyppy.
4. Tiede ja tekniikka
Talvisin vesivarastoja varmistetaan lumisadevesitorneilla.
Parhaat sukkahousumallit tarjoavat nykyään lisämaksusta
silmänpakomatkaoppaan.
Öisin merenkulkijat turvaavat majakoiden lisäksi
myrskylyhtypylväspyhimyksiin.
Lentävillä suomalaisilla on käytössään
kokonainen kilpa-ajokorttipakka.
Madonreikärautanaulalla estettiin avaruusolioiden invaasio.
Lapset olivat ylivilkkaita, siksi he kahvin sijasta saivat
äidinmaitokahvikupilliset.
5. Maailmalta
Kiinassa väitetään syötävän
koirankorvalehtipihvejä hyvällä ruokahalulla.
Saunafriikit päättävät saunailtansa suorastaan
kirveleviin kissantassunjälkilöylyihin.
Poliisit etsivät pyromaania, ainoana johtolankanaan
vahakynttilänjalanjälki.
Miinakenttäratsastuskoulu rankaisee nopeasti
pienimmästäkin virheestä.
Askeetikko nukkuu makeasti havupuunrunkopatjalla.
Kaksi liikettä yhdistyi, uudeksi nimeksi tuli Kirnuvoikukkakauppa.
Kahvin kanssa tarjottiin kylän perinneherkkua,
punarintasokerikakkua.
Jälkisanat
Tässä vaiheessa huomasin että yhdyssanaleikkikenttä
on täynnä, joten lopetan tähän.
Takaisin