Todettakoon aluksi, että minä en ole eläinlääketieteen asiantuntija, mutta diabeteksen minä tunnen. Itse olen ollut diabeetikko jo 28 vuotta ja kissani sairasti muutama vuosi sitten jonkinlaisen suolistotulehduksen, joka aluksi oireili kuin pitkälle kehittynyt munuaisvika. Kissa on nyt jo kolme vuotta tullut toimeen ilman mitään lääkitystä, joten silloisesta pelosta ja huolesta on ainakin toistaiseksi päästy eroon. Tämä on kertomus Minnistä, jonka toivon olevan avuksi myös muille diabetekseen sairastuneille lemmikkieläimille.

Diagnoosin vaikeus

Ensimmäiset oireet ilmaantuivat erittäin lyhyellä varoitusajalla, kotiin tullessani Minni seisoi vedellä täytetyssä ammeessa, joi ja hoippui. Näin heti että jotain oli todella pahasti pielessä, joten kaappasin Minnin kainaloon ja lähdin suoraa päätä eläinlääkäriasemalle. Eläinlääkäri otti verinäytteitä ja totesi niiden perusteella, että Minnillä oli erittäin pitkälle kehittynyt munuaisvika ja suositteli välitöntä eutanasiaa. Minä olin luonnollisesti erittäin järkyttynyt ja yritin väittää vastaan, sillä mielestäni en olisi voinut olla huomaamatta edes jotain oireita ennen kuin tilanne oli tullut tähän, eikä munuaisvika kehity ollenkaan nopeasti. Eläinlääkäri lähetti meidät kotiin totuttautumaan ajatukseen ja totesi, että seuraavana päivänä minäkin varmasti ymmärtäisin tilanteen.

Minä ja Minni palasimme kotiin, missä minulle juolahti mieleen, että tuollainen valtava jano kuuluu myös diabetekseen, käytännössä se on ensimmäinen oire, joka johtuu erittäin korkealle nousseesta verensokeriarvosta. Minulla oli kotona virtsanäytetikkuja, jotka kertovat virtsan sokeripitoisuuden, joten päätin itse tarkistaa asian. Suureksi helpotuksekseni virtsasta todella löytyi sokeria, joten soitin eläinlääkärille ja kerroin asiasta. Eläinlääkärikin oli positiivisesti yllättynyt ja totesi, että Minnin verensokeritkin pitäisi mitata. Luonnollisesti minulta löytyi myös verensokerimittari, joten sain tuloksen, joka myös oli korkea, ilmoitettua eläinlääkärille.

Insuliinin valinta

Tässä vaiheessa alkoi neuvottelu, sillä tavallisesti eläinten diabetesta hoidetaan lähes samalla tavalla kuin diabeetikkoihmisiä hoidettiin 70-luvulla. Varsinkin kun sille ei tietyiltä osin ole mitään järkeviä syitä ja kunnolla hoitaminen on sekä palkitsevampaa että pitkän aikavälin näkökulmasta pidentää eläimen ikää todella paljon. Ensimmäinen asia, jota eläindiabeetikolle suositellaan, ovat perinteiset sika- ja nautainsuliinit, joiden vaikutusaika kestää n. 20 tuntia. Riippumatta siitä, otetaanko annos aamulla tai illalla, on seurauksena liian korkeat verensokerit joka ikinen vuorokausi. Lisäksi insuliinin vaikutus jakautuu niin epätasaisesti, että myös vuorokausittaiset matalat verensokerit ovat erittäin yleisiä. Kun eläimen tilanne ei parane tarpeeksi, jaetaan insuliiniannos kahtia ja annetaan joka vuorokausi kaksi pistosta, toinen aamulla ja toinen illalla. Tämä vähentää edellämainittuja ongelmia, mutta tarkoittaa tietenkin rokotusten lukumäärän kaksinkertaistumista, mistä on turhaa harmia sekä eläimelle että hoitajalle. Markkinoilla on kuitenkin jo useamman vuoden ollut uudentyyppistä glargiini-insuliinia (kauppanimeltään Lantus), jonka vaikutusaika kestää koko vuorokauden ja on yleensä tasainen koko ajan. Pyysin eläinlääkäriltä heti tätä insuliinia, ja perusteltuani syyn hän kirjoitti reseptin, siitä kiitos ennakkoluulottomalle lääkärille. Kissoilla myös glargiini-insuliini voi aiheuttaa matalia verensokereita, mutta kun se huomioidaan ruokavaliossa, ei ongelmaa esiinny.

Verensokerit

Toinen asia jota usein laiminlyödään eläinten suhteen on verensokeriarvojen seuranta. Eläinten virtsan sokeriarvoja kyllä seurataan, mutta todellisuudessa sokeria erittyy virtsaan vain, jos verensokerit ovat olleet todella korkeat. Näin eläimet joutuvat elämään lähes jatkuvasti korkeahkojen verensokereiden kanssa, mikä on erittäin epämukavaa, sen voin sanoa jo omakohtaisenkin kokemukseni perusteella. Ensimmäistä kertaa Minnin verensokereita mitatessani jouduin pohtimaan aikani, mistä ottaisin näytteen veren. Ihmisten mittaukset tehdään yleensä sormenpäästä otetun veripisaran avulla, mutta kissan polkuanturat ovat siihen liian pienet, koirien taas liian paksut ja karkeat. Lopulta kuitenkin keksin oivan paikan, korvat. Samalla lansetilla, jolla reikä tehdään ihmisen sormeen, voi myös tehdä reiän eläimen korvaan, eikä verta tarvitse kuin todella pienen pisaran (käyttämäni laite oli merkiltään Ascensia Contour). Erittäin kevyesti puristamalla pisaraa saa suurennettua, jos verta itsestään näyttää tulevan liian niukasti. Verensokerimittareita voi ostaa kuka tahansa, eivätkä ne ole kalliita (hintaluokkia löytyy 15 eurosta ylöspäin) ja lansetteja sekä mittausliuskoja puolestaan voi ostaa apteekista. Neuvoja saa esim. Diabetesliitosta (http://www.diabetes.fi/).

Insuliinihoidon alussa näytteitä kannattaa ottaa viisi kertaa vuorokaudessa, kunnes arvot alkavat pysyä tasaisen hyvinä (tavoitteena on pitää arvot välillä 4,0-10,0 mmol/l). Sen jälkeen mittaustiheydeksi riittää kontrollinäytteet n. kaksi kertaa viikossa, sekä jos esimerkiksi liikuntaa on ollut tavanomaista enemmän tai jos ruokinta on ollut normaalista poikkeavaa.

Ruoansulatusongelmat

Valitettavasti Minni oli mitä ilmeisimmin ollut syömättä useamman vuorokauden, sillä sen ruoansulatusjärjestelmä oli lakannut toimimasta normaalisti. Yritin ensin saada homman toimimaan raa’an lihan avulla, mutta jopa se tuli sulamattomana läpi, joten ongelmaan tarvittiin toinen ratkaisu. Niinpä päädyin apteekkiin shoppailemaan ja ostin Combizym compositum –tabletteja, joita käytetään ruoansulatushäiriöissä, jotka johtuvat esimerkiksi haiman toiminnan vajavuudesta, ja jotka sisältävät niitä ruoansulatuksessa tarvittavia entsyymejä, joita elimistö ei ehkä tuota itse riittävästi, sekä Nutri-Junior nimistä aminohappopohjaista äidinmaidonkorvikketta moniallergisille lapsille. Aloitin Minnin ruokinnan pelkällä Nutri-Juniorista sekoittamallani paksulla tahnalla, ja paria päivää myöhemmin aloin sekoittamaan sitä lihaan, jonka aamutarjoilun yhteydessä annoin Minnille myös yhden tabletin Combizymiä. Minnin ruoansulatuksen normalisoituminen kesti melko täsmälleen viikon.

Insuliinishokki ja matalat verensokerit

Koska Minnin ruoansulatus ei toiminut kuten piti, tuli insuliiniannostuksen kanssa testaillessa vastaan myös yksi vaaratilanne. Minnin verensokerit laskivat niin alas, että Minni meni insuliinishokkiin, joka ilmeni tajuttomuutena. Ihmisdiabeetikoille annetaan matalien verensokerien yleensä rypälesokeria, mutta koska kissa on lihansyöjä, ei rypälesokeri nostanut verensokereita melkein ollenkaan. Onneksi keksin siinäkin tilanteessa käyttää Nutri-Junior –tahnaa, jonka avulla verensokerit nousivat kymmenessä minuutissa niin, että Minni taas virkosi. Pikkuhiljaa Minnin diabetekseen totuttiin, Minni itse suorastaan vaati insuliinipistoksia, eikä sitä myöskään haitannut verensokerien mittaaminen, vaikka korvat välillä näyttivätkin pilkullisilta.

Hiilihydraatit - muutama nyrkkisääntö

Hiilihydraattien, liikunnan ja insuliiniannostuksen yhteispeli on diabeteksen hoidon perusta. Hiilihydraatteja löytyy lähinnä viljatuotteista, perunasta, sokereista, hedelmistä ja marjoista. Vaaleat jauhot ja sokeri ovat nopeiten vaikuttavia hiilihydraatteja, tummat jauhot puolestaan erityisen hitaita. Hitaat hiilihydraatit ovat yksi- (tai kaksi-)pistoshoidossa se tärkein asia, koska nopeat hiilihydraatit nostavat verensokereita ensin nopeasti ylös ja tiputtavat ne sen jälkeen erittäin alas. Hitaat hiilihydraatit myös tasoittavat nopeiden vaikutusta, joten yhdistelmätkin toimivat hyvin. Tavallinen peruslähtökohta on, että yksi yksikkö insuliinia tarvitsee kymmenen grammaa hiilihydraatteja, jotta verensokerit pysyvät tasaisina. Yksi voileipä (n. 20g) vastaa kymmentä grammaa hiilihydraatteja, kuten myös yksi omena, kananmunan kokoinen peruna, desilitra riisiä, puuroa tai mehua, kaksi desilitraa maitoa tai kaksi sokeripalaa. Yleensä korkeita verensokereita ei kannata paikata lisäinsuliinilla, sillä sen vaikutus on niin hidasta, ettei siitä ole välitöntä hyötyä. Sen sijaan jos verensokerit ovat pari päivää korkeat, kannattaa insuliiniannostuksen määrän muutosta harkita. Kissalla insuliinin tarve on kuitenkin niin pieni, että jo puolen yksikön muutos on todella suuri. Muutoksista kannattaa aina keskustella myös eläinlääkärin kanssa. Matalat verensokerit puolestaan kaipaavat välitöntä apua, kissalle Nutri-Junior -tahna on parasta, koiralla myös glukoosi, hunaja tai sokeripalat toimivat melko hyvin. Glukoosia on esimerkiksi Siripiri-karkeissa.

Pari kuukautta myöhemmin Minnin arvot alkoivat pysymään jatkuvasti 3:n ja 4:n välillä ja Minni itse lihoi jonkun verran, jolloin kokeilimme insuliinitonta aikaa. Silloin tiputin insuliiniannoksen, joka aiemmin oli ollut 3,5 yksikköä vuorokaudessa, ensin 2,0 yksikköön, mutta koska tilanne jatkui samanlaisena, huomasin että insuliinilääkityksen pystyi lopettamaan kokonaan. Soittaessani asiasta eläinlääkärille, totesi hän että kissoilla tällaista ”ohimenevää diabetesta” esiintyy aina välillä, kun taas koirilla tilanne jää lähes aina pysyväksi. Samaten koirilla diabetes on lähes aina kakkostyyppiä, mikä tarkoittaa että se liittyy yleensä ylipainoon ja insuliinin huonoon tehoon, kun taas kissoilla esiintyy melko usein myös ykköstyypin diabetesta, joka liittyy elimistön oman insuliinituotannon loppumiseen. Silti kakkostyyppi on myös kissoilla se yleisin.

Kaikkien eläinten diabeteksen hoito perustuu kuitenkin samaan kolmioon, insuliinin, hiilihydraattien (jotka etenkin koirilla tarjoillaan päivittäin useina pieninä aterioina), sekä tarkkaan liikunnan ja ravinnon hiilihydraattien välisen suhteen tarkkailuun. Jotta lopputulos olisi hyvä, kannattaa hoitoon panostaa myös verensokerien tarkkailun osalta, varsinkin jos ylipainoista diabeetikkokoiraa ollaan laihduttamassa. Laihtuminen myös usein vähentää insuliinin tarvetta, joten siinäkin mielessä perustarkkailu on tärkeää. Nutri-Junior puolestaan on se paras kissan ja koiran välipala matalien verensokerien yhteydessä, jotka siis oireilevat esim. tasapainohäiriöinä, vapinana, ääniin tai liikkuviin asioihin reagoimattomuutena tai jonain juuri sille omalle lemmikille ominaisina oireina, jotka oppii tunnistamaan juuri verensokereita mittaamalla. Itse pidin jauhetta aina mukana, ja jos oli olemassa riski, ettei sekoitettavaksi sopivaa vettä olisi tarjolla, laitoin sitä pieneen tiiviiseen purkkiin tahnana, jota pystyi sormella levittämään Minnin kitalakeen.

Koska kissa on puhtaasti lihansyöjä, ei hiilihydraattien syöttäminen ole ollenkaan välttämätöntä. Energiansa kissa saa hyvin myös proteiineista ja rasvoista. Mutta koska diabeetikkokissan munuaiset joutuvat jo verensokerinkin takia kovalle koetukselle, on syytä miettiä, että kannattaisiko ainakin osa energiasta kuitenkin antaa hiilihydraatteina. Itselläni pääsyynä tuohon hiilihydraattien syöttämiseeni oli lähinnä Nutri-Junior-valmisteen löytäminen. Sen avulla kun tiesi todella tarkkaan minkä verran hiilihydraatteja syötti. Eli homma meillä toimi niin, että pääravintona oli hirven-, possun- ja lampaanliha, sekä Nutri-Junioria vuorokaudessa määrä, joka vastasi 35 g hiilihydraatteja. Insuliiniannostus Minnillä oli 3,5 yksikköä vuorokaudessa, joten muunsin suoraan 10 g hH/1 yksikkö insuliinia.

Nutri-Junioriin päädyin sen takia, että se on käytännössä "itsensä imeyttävää", samalla periaatteella kuin elektrolyytitkin, joten sen imeytyvyydestä pystyi olemaan varma. Lisäksi oletan, että koska siitä tuli käytännössä juuri tarvittava määrä hiilihydraatteja, ei kissan elimistön tarvinnut muuntaa niitä proteiineista, kuten yleensä tapahtuu. Normaali systeemi käsittääkseni pohjautuu siihen, että elimistö kertoo ruoansulatusjärjestelmälle, milloin hiilihydraatteja tarvitaan ja ruoansulatus sitten tekee niitä, diabeetikolla ilmeisesti turhan paljon. Joten jos tuota järjestelmää ei tarvitse ollenkaan laukaista, tulee korkeitakin verensokereita vähemmän.

Nutri-Juniorin osalta teksti ei ole mitään tieteellisesti perusteltua faktaa, kokemukset voivat liittyä myös puhtaasti Minnin tilanteeseen eivätkä välttämättä ole yleispäteviä, mutta kokeilemalla tuskin kovin paljoa menettää (paitsi rahaa, on kohtalaisen hintavaa jauhetta, onneksi kissa tarvitsee sitä todella minimaalisia määriä).

Tänä päivänä, monta vuotta tuon sairastelun jälkeen, Minni on edelleen terve. Tuosta tapahtumasarjasta muistuttaa vain Minnin lievä ylipaino ja suuri innostus insuliiniin ja verensokereiden mittaamiseen, sillä se haluaa aina osallistua, kun minä suoritan itselleni näitä jokapäiväisiä välttämättömyyksiä. Edelleen tullaan toimeen ilman insuliinia, satunnaisesti mitattaessa Minnin arvot ovat 3:n ja 4:n välillä.